Perheterapiassa pyritään vaikuttamaan perheenjäsenten vuorovaikutussuhteisiin siten, että yhdessä puhutaan avoimesti perheen asioista. Perheterapiassa selvitellään mm. perheen ihmissuhdeverkostoa, perheen jäsenten välisiä liittoutumia, perheen strukturaalista rakennetta ja sitä kautta pyritään näkemään perhettä systeeminä. Huomio pyritään siirtämään pois yksittäisestä perheenjäsenestä ja hänen toiminnastaan eri perheenjäsenien välisiin suhteisiin ja tekojen merkityksiin. Yhden perheenjäsenen ongelma vaikuttaa koko perheeseen ja muuttaa yhdessä olemisen ja tekemisen tapoja. Esim. joskus perheen oireileva jäsen voi toimia perhesysteemin tasapainottajana; perhe ikään kuin vaatii jonkun perheenjäsenen oireilun kyetäkseen säilymään muuttumattomana. Joskus oire voi olla yksilön tiedostamaton keino, jolla hän pyrkii kontrolloimaan muita perheenjäseniä. Perheterapialla voi myös muuttaa jumittuneen perhesysteemin vuorovaikutusta auttamalla perhettä löytämään uusia ongelmanratkaisutaitoja ja vahvistamalla heidän omia voimavarojaan.

Nykyiselle perheterapialle on ominaista monimuotoisuus ja moniäänisyys. Perheterapiassa käytetään erilaisia psykoterapian teorian viitekehyksiä, esim. psykodynaamista, ratkaisukeskeistä, reflektiivistä ja narratiivistä. Myös yksilöpsykologian näkemys on mahdollista systeemisen ajattelun rinnalla. Moniäänisyys taas korostuu narratiivisuudessa, jossa ei uskota yhteen ainoaan totuuteen, vaan totuus on moniääninen ja jokaisella perheenjäsenellä on asioista oma äänensä ja tarinansa.

Perheterapiaan voi osallistua koko perhe, osa perheestä tai yksittäinen perheenjäsen ja joskus voidaan kutsua mukaan perheen ulkopuolinen tärkeä henkilö. Pariterapia on myös osa perheterapiaa. Tavoitteena perheterapiassa on perheen vuorovaikutuksen muuttuminen sellaiseksi, että se mahdollistaa sekä yksittäisen perheenjäsenen että koko perheen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja edistää lasten iänmukaisen kasvun ja kehityksen. Perheistunnoissa pyritään yhdessä perheen kanssa saamaan liikkeelle joitakin muutoksia, joiden kokeilemiselle perhe tarvitsee riittävästi aikaa. Siksi tapaamisten aikaväli voi olla 1-4 viikkoa.

Terapeutteja voi olla yksi tai useampi. Mikäli terapeutteja on useampi, työskentelyyn tulee moniäänisyyttä terapeuttien reflektoidessa / keskustellessa ääneen terapiaistunnon aikana heränneistä ajatuksista ja tunteista perheen kuunnellessa keskustelua. Näin lisääntyy sekä avoimuus että mahdollisuus laajentaa käsitystä itse ongelmasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Perheterapiassa terapeutti on aktiivinen osallistuja tekemällä kysymyksiä ja osallistumalla osaltaan perheen vuorovaikutukseen istunnon aikana. Perheterapiassa hyödynnetään myös erilaisia toiminnallisia menetelmiä, esim. piirtämistä, sukupuuta, verkostokarttaa, magneettikuvia.

Perheterapian soveltamisalueita ovat kaikki vuorovaikutustilanteet perheissä, joihin liittyy konflikteja ja jumittumia perheen sisällä. Varsinkin lasten psyykkisten ongelmien hoidossa perheterapia on keskeinen hoitomuoto, koska lapset ovat täysin riippuvaisia perheestään. Myös normaalit kehityskriisit ja traumaattisten tilanteiden selvittelyt ovat mahdollisia perheterapiassa.