Kognitiivis-analyyttinen psykoterapia

KAT  on integratiivinen psykoterapiamuoto.  Sen dialogisia tapoja hahmottaa ja kuvata psyykkisiä ongelmia sekä muutoksia ja kehityskulkuja voidaan soveltaa pitkässä ja lyhyessä terapiassa, pari- ja ryhmäterapiassa sekä monenlaisten hoitotilanteiden jäsentämisessä.

KAT-terapeutti ja potilas pyrkivät yhteistyössä hahmottamaan potilaan ongelmien ja oireiden taustalla olevia sisäistyneitä toimintatapoja. Nämä näkyvät esimerkiksi toistuvana tapahtumien kulkuna tai potilaan tapana suhtautua muihin ja itseensä. Terapiatunneilla esille tulevat vastavuoroiset asetelmat ovat myös tarkastelun kohteina ja toimivat ymmärryksen lähteinä. Itsehavainnoinnin kehittyminen avaa potilaalle mahdollisuu-den tietoisempiin valintoihin ja muutokseen.

KAT-hoito alkaa 4-6 käynnin mittaisella selvittelyvaiheella, jonka perusteella sovitaan terapian tavoitteista ja kestosta. Varsinainen hoito voi olla lyhytterapia (12-20 istuntoa). Joskus pelkkä selvittelyvaihe on riittävä jäsentelyapu. Usein tarvitaan pitempää hoitoa.

KAT-terapian aikana yhdessä luodut ja jaetut hahmotukset tukevat potilaan työskentelyä terapiatuntien ulkopuolella ja terapiajakson jälkeen. Usein ne kirjataan paperille selvittelyvaiheen lopussa ja hoidon päättyessä.

KAT-terapiaan kuuluu aina vähintään yksi seurantakäynti tavallisimmin kolmen kuukauden kuluttua. Seurantakäynnillä arvioidaan yhdessä potilaan tilanteen kehittymistä. Tarvittaessa suunnitellaan uusi KAT-jakso tai muuta hoitoa vielä kesken jääneiden asioiden työstämiseksi.

KAT on menetelmiltään joustava ja monipuolinen.  Psykoterapeuttisen keskustelun rinnalla voidaan käyttää kirjallisia, kuvallisia, toiminnallisia ja mielikuvatekniikoita.

KAT soveltuu monenlaisille potilasryhmille.  Erityisen hyvin se sopii masennuksesta, paniikki-, jännitys- ja pelkotiloista, työuupumuksesta ja ihmissuhdeongelmista kärsiville. Elämäntilannekriisien ja ruumiillisen sairastumisen, traumojen sekä somatisoivan kokemisen jäsentämisessä KAT:n dialoginen hahmotustapa tuo nopeasti turvallista jäsennystä ja muutosta mahdollistavaa ymmärrystä. Persoonallisuushäiriö- ja rajatilapotilaita jo lyhytkin hoito auttaa usein hyvään eheytymiskehityksen alkuun.

Lisätietoja:

Kognitiivis-analyyttinen psykoterapiayhdistys ry

Association for Cognitive Analytic Therapy.

www.acat.me.uk 

www.fincat.net